Yhteistyössä Desenion kanssa, sisältää alennuskoodin.
Siitä on jo reilu kaksi kuukautta kun saimme nykyiseen asuntoomme avaimet. Olen halunnut julkaista tämän blogipostauksen jo useampaan kertaan, mutta olen joutunut tätä viivyttelemään, koska halusin esitellä asuntoamme sen ollessa täysin valmis. Olemme esimerkiksi joutuneet jo monesti huomauttamaan huoltoyhtiötä ja vuokranantajaa hitaasti etenevistä huoltotöistä sekä toinen viivästyttäjä on ollut uusien kalusteiden hankinta, jotka ovat menneet parvekkeen osalta kertaalleen vaihtoon. En osannut odottaa, että asettuminen nykyiseen asuntoon kestäisi näin kauan, mutta pikkuhiljaa olemme tehneet tästä meidän kotimme.

Keittiö ja olohuone
Asuntomme on 70 neliöinen kolmio jossa on sauna ja lasitettu terassiparveke. Jälkimmäinen tuo koollaan yhden oleskelutilan asuntoon lisää. Kotimme on sisutettu aikalailla 50/50 uusilla ja vanhoilla huonekaluillamme, kun muutossa moni asia päätyi lopulta joko ystäville, perheelle, myyntiin tai kaatopaikalle ja uusia kalusteita ja sisustustavaraa tuli sitten saman verran ostettua mitä lähti kiertoon. Mies totesi tossa yksi päivä ettei ole koskaan käynyt mm. Ikeassa elämänsä aikana yhtä monesti mitä olemme nyt kahden kuukauden aikana käyneet. Kuulemma Ikean reissut ovat hyvä parisuhdetesti 😀
Asunnossa on L-mallinen avokeittiö joka jättää mukavasti tilaa itse olohuoneelle. Olohuoneesta kuljetaan terassiparvekkeelle, joten tässä kokonaisuudessa tilaa ja valoa riittää. Asunnon pohja mahdollistaa sen, että luonnonvaloa saamme asunnon molemmin puolin, mutta emme valitettavasti asunnon jokaiseen kolkkaan. Esimerkiksi eteiseen luonnonvalo ei pääse, johon etsin vieläkin jonkinlaista ratkaisua valaisimien muodossa.
Kodissamme on myös erillinen vaatehuone, joka on ”minun huoneeni” sekä toinen makuuhuone, josta tuli miehen pelihuone.


Parveke ja sauna
En tarkalleen osaa sanoa kuinka monta neliötä terassiparvekkeessa on (koska parvekkeiden neliöitä ei lasketa mukaan asunnon pinta-alaan), mutta sanotaan näin että ihan mukavasti! Tilaan mahtuu viiden hengen sohvaryhmä, iso pöytä sekä edellisen asuntoni parvekkeen kaksi tuolia sopivat kokonaisuuteen erittäin hyvin. Parveke on lasitettu, joka mahdollistaa tilassa oleskelun kesät talvet. Vietimme juuri ystäväni polttaribrunssin meillä ja me kahdeksan naikkosta mahduimme hyvin nauttimaan ruoasta, seurasta ja aamupäivästä.
Parveke aiheutti ensin harmia, koska ensimmäinen hankkimamme sohvaryhmä ei vastannut ollenkaan tuotekuvausta. Tuotteen piti olla musta, mutta sohvaryhmän runko oli vihertävän harmaa ja päälliset rusehtavat. Kun reklamoimme kyseistä firmaa asiasta, niin alkuun meille ilmoitettiin, ettei kasatuilla tuotteilla olisi palautusoikeutta. Seuraavana yönä en nukkunut lähes ollenkaan, koska harmitti aivan älyttömästi, että pitäisikö meidän pakon edessä oikeasti pitää meidän mielestä viallinen sohvaryhmä. Onneksi pidin pääni ja soitin aamulla kyseiseen liikkeeseen uudelleen ja tällä kertaa eri asiakaspalvelija myönsi palautusoikeuden. Tämän episodin jälkeen emme ole asioimassa kyseisessä liikkeessä enää jatkossa.


Lisäksi mainitsin jo aiemmin, että asunnossamme on sauna. Tämä oli ehdoton ominaisuus asunnossa meille molemmille, koska erityisesti mies tykkää saunomisesta. Ja onhan se ihan asuinmukavuuteen liittyvä ”kiva lisä”, että esimerkiksi talvella tai kolealla sadepäivänä pääsee nauttimaan virkistävistä ja lämpimän saunan löylyistä.
Saunaamme mahtuu kolme henkilöä eli ei ole isoimmasta päästä, mutta meille tämä tila riittää kaksin oikein hyvin. Sisustus ostettiin uutena, koska kummallakaan ei ollut edellisissä asunnoissa saunaa. Siitä muodostui pieni projekti, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin erinomainen, vaikka itse sanonkin!

Saunan ihanana yksityiskohtana on sivuikkuna, josta luonnonvalo pääsee valaisemaan mukavasti tilaa. Kissat myös tykkäävät nukkua ja katsella maisemia ikkunalaudalta. Ikkunaan olisi projektina löytää kalvo, josta näkisi ulos, mutta ei ulkoa sisälle, että saunoessa sälekaihtimia voisi pitää auki. Ehdotuksia otamme lasikalvoista vastaan!
Haaveenani olisi joskus suihkuhuonetila, jossa olisi kaksi suihkua ja saunassa olisi kokonaan tummahuurteinen lasiseinä edessä ja saunassa molemmin puolin istuintilaa. Ikkuna on myös mukava lisä.
Makuuhuone
Sisustettu yhteistyössä Desenion kanssa.

Makuuhuoneemme on nykyasunnoksi melko suuri ja valoisa. Tilaa riittää mukavasti yöpöydille sekä vastapäätä olevalle kiinteälle vaatekaapille. Aamuaurinko hieman herätteli meitä aiemmin ja päädyimme ostamaan pimennysverhot, vaikka luonnonvaloa rakastankin.
Erityisesti tässä ensimmäisessä yhteisessä asunnossamme olen halunnut huomioida sisustuksessa meitä molempia ja historiaamme. Esimerkiksi olohuoneeseen tilasimme taulut, joissa on paikkakunnat missä olemme lapsuutemme viettäneet ja tätä samaa ideaa halusin tuoda myös makuuhuoneeseen. Kun aloin toteuttamaan visiotani, löysin Deseniolta juuri sellaisen kokonaisuuden mitä etsinkin.

Aquarius -julisteeseen pääset tästä. Scorpion -julisteeseen pääset tästä.
Tärkein kriteerini oli, että julisteet olisivat makuuhuoneeseen sopivat ja mielestäni horoskooppien tähtimerkit ja lisänä niistä kertovat luonteenpiirteet olivat mahtava valinta. Mieheni luonne on intohimoinen, itsepäinen, neuvokas sekä rohkea. Minä taas olen syvällinen, mielikuvituksellinen, ”alkuperäinen” ja tinkimätön. Ja tällä combolla matka jatkuu!
Deseniolta tilaaminen oli älyttömän helppoa sekä tuotteet tulivat nopeasti perille ja ylittivät laadultaan odotuksemme. Olemme saaneet julisteista paljon kehuja ja ihasteluja osaksemme, mutta mikä parasta:
Alennuskoodilla LottaM saat -40% alennusta julisteista ajalla 6.-8.6.2022.
Koodi ei koske persoonallisia julisteita eikä julistepaketteja.
Mukavia inspiraatiohetkiä!
