LENTOSTORY – LENTOPELKO

Kun olin nuorempi, matkustelimme perheeni kanssa lähes vuosittain. Olemme käyneet lentäen muun muassa Portugalissa, Espanjassa ja Kreikassa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä kiitollisempi olen siitä että tämä on ollut ylipäätänsä mahdollista ja olen päässyt näkemään maailmaa.

En tiedä tarkalleen, milloin ja miksi lentopelko tuli mukaan kuvioihin. Lennot ovat pääsääntöisesti menneet hyvin, muutamia vähän pitkäkestoisempia turbulensseja lukuunottamatta. Minua on aina kuitenkin jännittänyt ja muistan kun äiti kerran sanoi, ettei hänellä kierrä veri kädessä kun puristin sitä niin kovaa huomaamattani. Uskon, että lentäminen onnistui paremmin nuorella iällä, koska en ole osannut pelätä. Nyt kun vuodet ovat vierineet ja lentäminen jäänyt – sitä suuremmaksi pelko sisälläni on kasvanut.

Pelkooni ei ole vain yhtä ainoaa merkittävää syytä, vaan se on monen tekijän summa: tilanteen hallitsemattomuus, erilaiset äänet, korkea paikka, suljettu tila, inhottavalta tuntuva turbulenssi ja skidisti viime vuosina lisääntynyt terrorismi. Olen aina varma, että tämä on se lento joka päätyy uutisiin. Ennen lentoa tärisen, en voi keskittyä ja sydän lyö rinnasta ulos – voisin kutsua tätä sisäiseksi pakokauhuksi.

Otin itseäni niskasta kiinni ja monen vuoden (tarkalleen ottaen 10 vuoden) tauon jälkeen istuin hetki sitten lentokoneen penkkiriville 10. Jos siellä ruudun toisella puolella on myös ihmisiä jotka eivät pidä lentämisestä tai kokevat pelkoa, päätin jakaa teidän lukijoiden kanssa omia vinkkejä, joilla koin olevan helpotusta omaan lentomatkustamiseeni.

Hanki tietoa

Faktahan on se, että lentäminen on tilastollisesti turvallisin tapa matkustaa. Lentopelkoisen (etenkin omani) mielikuvat ovat ristiriidassa tilastojen kanssa ja näiden mielikuvien muuttaminen vaatii tietoa lentämisestä (älä kuitenkaan hae näitä tietoja lentoturmatutkinta ‐dokumenttisarjasta!). Itse heitin googleen ”lentopelko” ja monet eri sivustot ovat keränneet kattavasti tietoja aiheesta.

Eniten minua auttoi vloggaaja Tapio on the move -videot. Kyseessä on lentokapteeni vuosien kokemuksella joka kertoo arjestaan ja lentämisestä eri aihealuettain. Erityisesti tapa miten hän puhuu videoilla saivat minut hieman rauhoittumaan ja muistuttamaan lentomatkailun turvallisuudesta. Kukaan ei lentäisi työkseen, jos se olisi vaarallista.

Aloita lyhyillä lennoilla

Ensimmäinen ehto edellisellä lomamatkalla oli, että lentoaika ei ole pitkä. Jos/kun lentäminen tuntuu kamalalta, on sieltä myös kivempi päästä nopeammin maanpinnalle. Katsoin ensin rantalomia Kroatiaan (n. 3h lentoaika), mutta päädyin Mallorcaan hyvän tarjouksen vuoksi (n. 3,5h lentoaika). Kun lyhyet lennot alkavat sujumaan, voit lähteä varaamaan pidempiä lentoja.

Ole avoin

Kerron lentopelostani avoimesti. Mielestäni siinä ei ole mitään häpeämistä. Kun toiset pelkäävät esimerkiksi hämähäkkejä tai pimeää ‐ minä pelkään lentämistä.  Kerroin pelostani porttivirkailijalle ja lentokoneeseen päästyämme lentoemännälle ja minut otettiin hyvin huomioon koko lennon ajan tulemalla välillä kysymään mikä meininki ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lääkitys

Käy puhumassa pelostasi lääkärin kanssa. Saat todennäköisesti reseptin lääkkeisiin, jotka helpottaa pelon oireita. Itse sain paniikkikohtauksen edellisen lomamatkan menomatkalla ja lääkkeestä oli apua rauhoittumiseen sekä nukahtamiseen. Muista, ettei alkoholia saa käyttää saman päivän aikana.

Muista mitä odottaa määränpäässä

Olet lähtenyt matkaan syystä x. Halusin itse vihdoin päästä kunnolla lomalle ja nauttimaan auringosta palmujen alla. Vie pahan hetken tullessa ajatukset tulevaan – kohta pääset nauttimaan lomastasi ja lento on ohi.  

Scroll to top