Vuoden ihanin aika on käsillä ja moni on varmasti aloittanut jouluun valmistautumisen. Itse olen aina ollut jouluihminen, koska joulu saa ihmiset kokoontumaan yhteen ja nauttimaan yhdessäolosta. Mielestäni myös joulunaika tuo tunnelmallista ja rauhallista ilmapiiriä ihmisten elämään. Lahjat oli lapsena toki isossa roolissa, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä tärkempänä olen pitänyt aikaa perheeni kanssa.
On vain yksi joulu jota en ole viettänyt perheeni kanssa, muuten joka joulun olen ja tulen olemaan perheen kesken. Jouluaattomme alkaa aamupuurolla mantelin kanssa, katsomme televisiosta klassikko-ohjelmat sekä isän vastuulla on kinkku. Syömme yleensä kaksi jouluateriaa ja tietenkin herkut ovat myös isossa roolissa. Illalla jaamme lahjat (meillä ei käy enää joulupukki) ja jatkamme yhdessäoloa television äärellä.
Pikkujoulut
Jouluun valmistautuminen kohdallani alkoi marraskuussa pikkujouluilla ystävieni kanssa. Pienellä porukalla saatiin aikaan mahtavat tarjoilut nyyttärimeiningillä. Pöydästä löytyi niin juustoja, kakkua, glögiä, viiniä. pipareita, torttuja kuin pientä suolaista naposteltavaa. Nämä olivat samalla ystäväni tupaantuliaiset (tai niin toisen ystäväni kanssa päätettiin) joten toimme molemmille myös tupaantulijaisiksi lahjat. Sain myös kotiintuliaisiksi kanelilla maustettua kahvia. Ilta meni jutellen, pelaillen ja nauttien yhdessäolosta.
Toiset pikkujoulut on määrä olla parin viikon päästä luonani pienellä porukalla. Tällöin ideana on jakaa mahdollisia lahjoja, syödä hyvin ja viettää aikaa keskenämme. Tästä ehkä lisää myöhemmin!


Joulusisustus
Viime jouluna toin joulun kotiini jo marraskuussa. Tästä tehtiin myös juttu Meillä kotona -verkkolehteen johon pääset tästä. Tänä vuonna maltoin ja sain tuotua kuusen ja koristeet varastosta vasta tällä viikolla ja tietenkin ne oli sitten heti laitettava paikoilleen. Tämä on ensimmäinen joulu nykyisessä asunnossani, jonka vuoksi meni hetki että tavarat löysivät omille paikoilleen. Ainoastaan minulta puuttuu kuusenjalan koristesuojus, muuten kaikki alkaa olemaan mallillaan. Huomasin kyllä sen eron viime vuoteen, että makuni joulukuusenkoristeiden suhteen on hieman muuttunut ja tästä syystä tekisi mieli hankkia täysin uudet, mutta kyllä nämäkin menevät… ainakin vielä.
Keittiössä minulla on moderni joulukynttelikkö ja makuuhuoneeseen virittelin valoketjun kulkemaan yöpöytien ja sängynpäädyn päältä. Instagramini home -storyosiossa tästä videopätkä.
Joulukuusi sekä joulukuusenkoristeet on ostettu Hong Kongista (nykyisin Rusta), lyhdyt ja kori Tammer Brands Outletista. led-kynttilät Prismasta ja torkkupeitto Jyskistä.

Soittolista
Kun joulukuu saapuu – niin saapuu myös joulubiisit soittolistoille. Kerroin aikaisemmassa postauksessani etten ole koskaan omistanut Spotifya. Tähän kuitenkin tuli muutos kun tarjouksena uudet asiakkaat saavat 3 kuukautta premiumia ilmaiseksi (tarjous on vielä voimassa, vink vink). Anyway, tällä hetkellä kuunnelluin soittolistani on ”parhaat joulubiisit” ja jään tähän teille omat lemppari jouluaiheiset biisini linkkeineen:
Wham! - Last Christmas
Mariah Carey - All I Want for Christmas Is You
Chris Rea - Driving home for christmas
Bobby Helms - Jingle Bell Rock
Britney Spears - My Only Wish (This Year) (Official Audio)
Sia - Snowman
John Lennon - Happy Xmas (War Is Over)
Jouluaiheiset elokuvat
Kerroin alkutekstissä, että vietämme jouluaattona melko paljon aikaa television äärellä – ihan vain siksi koska joulun klassikko-ohjelmat ja elokuvat kuuluvat jouluperinteeseemme. Näitä ovat muun muassa: The Snowman (lumiukko), Joulupukki ja noitarumpu, Home Alone (Yksin kotona -elokuvasarja), The Grinch ja Klaus (2019) – suosittelen katsomaan mikäli et ole vielä (löytyy netflixistä).
Joululahjaideat
Keräsin teille muutamat tuoteet kollaasin muodossa, joka sisältää niin miehille kuin naisillekin lahjaideoita.

Ruudullinen pyjamasetti / kaulahuivi / irtopuuteri / luomiväripaletti / peitto / naisten hajuvesi / miesten hajuvesi / lompakko / salikassi / puhelin / langattomat kuulokkeet / kirja
Kävin tällä viikolla ensimmäisen kerran kiertelemässä kauppoja katsellen joululahjatarjontaa. Mukaan tarttui muutama lahja, mutta vielä on hankittavaa jäljellä. Voi olla, että tulen tekemään loput lahjaostokset verkossa, mutta vielä olisi ideana ystävieni kanssa käydä tutustumassa Tripan tarjontaan.