ELÄMÄ JOKA MUUTTUI

Piti käydä ihan tarkistamassa mitä olen tänne kirjoitellut viimeksi, koska edellisestä postauksesta on vierähtänyt turhan pitkä aika. Julkaisin edellisen postaukseni 18.11.2021 eli yli kolme kuukautta sitten. Monena viikonloppuna olen suunnitellut istuvani tietokoneen ääreen ja paneutua jälleen kirjoittamiseen, mutta elämässäni on ollut pari muuttujaa, jonka vuoksi kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Nyt kun asiat ovat alkaneet järjestäytyä ja arki hieman tasaantumaan niin tässä sitä taas ollaan, lempipuuhani merkeissä.

Edellisellä kerralla kerroin julkaisevani seuraavaksi ystäväni polttareista postauksen. Tämä nyt ei ole se postaus. Alku siinä on jo valmiina, mutta postaus hakee vielä oikeaa ajankohtaa julkaisuun. Tässä kun on sattumoisin moni muukin asia elämässäni muuttunut ja suunnitelmat menneet täysin uusiksi josta tämä postaus kertonee teille lisää.

No mitä tulee tähän hetkeen? Vaikka otsikko kuulostaakin melko raflaavalta, niin asiani ovat paremmin kuin hyvin. Täytin helmikuussa 30 vuotta (postaus tulossa) ja olen aiemmin kertonut uudesta työstäni, uudesta perheenjäsenestäni ja nyt olisi aika kertoa lyhykäisyydessään uudesta suunnasta elämässäni. Kun katsokaas tapahtui niin, että kaksi elämää kohtasivat viime vuoden lopulla, he rakastuivat ja nyt rakentavat yhteistä tulevaisuutta.

Muutama viikko sitten allekirjoitimme vuokrasopimuksen uuteen yhteiseen asuntoon, vaikka pari kuukautta sitten en edes tiennyt toisen olemastaolosta mitään. Kuulostaa varmasti monen mielestä hurjalta ja sitä se varmasti onkin, mutta kun kaikki tuntuu niin oikealta, niin turha sitä on jarrutella tai pelätä. Ja odotinko tälläistä koskaan tapahtuvaksi: en. Olin jo sinut sen kanssa, että todennäköisesti tulisin vielä kauan olemaan yksin ja rakensinkin elämääni ja arkeani vain minulle, kunnes yksi ilta muutti kaiken.

Myönnettäköön, että kun kaikki menee elämässä niin sanotusti uusiksi, niin vanhasta on myös jollain tavalla haikea luopua. Nykyinen asuntoni on ollut minulle oma turvapaikkani ja täällä olen kasvanut ihmisenä valtavasti. Jos olisin elänyt elämäni yksin, niin tämä olisi ollut se paikka jossa sen olisin elänyt. Kuitenkin on uskallettava elämässä tehdä asioita ja aloittaa se kasvu toisen kanssa yhdessä.

Muutamat henkilöt ovat tätä nykyistä asuntoa käyneetkin katsomassa ja eräässä nuoressa naisessa näin hieman itseäni joka vielä etsii sitä paikkaa jossa kasvaa. Vaikka en muutakaan kovinkaan kauas, silti tämä paikka jää minuun jollain tavalla. Toivottavasti seuraava asukas tykkää tästä yhtä paljon kuin minä.

Anyway, tämä kuukausi menee melko pitkälle muuttoa valmistellen ja tulette varmasti kuulemaan tästä vielä lisää postausten merkeissä. Olen muutosta erittäin innoissani koska rakastan sisustamista. Sisustusinspiraatiota olen etsinyt niinkin paljon, että tuntuu että tietäisin jo ulkoa muun muassa Ikean katalogin. Muutamat huonekalut onkin jo hankittu vaikka muuttoon on vielä kuukausi ja tällä hetkellä mies on hakemassa Askosta uutta käytävämattoa, hahah. Eli olen täysin seonnut. Muutosta vai hänestä?

Scroll to top