SYKSYN SOITTOLISTA

Syksyisin kun valoisa aika on lyhentynyt ja illat pimentyneet, huomaan itsessäni sen muutoksen että vietän entistä enemmän aikaa kotona. Tämä viikko alkoi syksyiseen tapaan synkkänä, joten mikäs sen parempi kuin etätöiden jälkeen vetää viltti korviin ja netflix tulille.

En tietenkään ole linnoittautunut kotiini, mutta säällä on huomattava ero tuleeko välttämättä lähdettyä päivän aikana yhtään minnekään jos kalenterissa on tyhjää. Kesällä ei malta pysyä sisällä, kun on lämmintä ja valoisaa – loppuvuodesta pimeään ja koleaan säähän ei ole haluja lähteä. Toki talvella kun on pieni pakkanen, lunta maassa ja aurinko paistaa niin aivan eri juttu! Siitä fiilaan.

Kotona tulee myös kuunneltua musiikkia kotiaskareita tehdessä. Kirjoitin samankaltaisen postauksen alkuvuodesta (jonka myöhemmin olen poistanut) ja huomasin, että nykyinen listani on hyvin erilainen kuin esimerkiksi vuosi sitten. Vaikka otsikoksi muodostui ”syksyn soittolista” vuodenajan mukaan niin listaus on ennemmin tämän hetkinen soittolista joka sisältää niin lemppareita, uudempia kuin vanhempiakin kappaleita. Tässäpä niistä muutama:

Tämän vuoden aikana myös rap -henkisyys on nostanut päätään ja moni uudempi biisi on päätynyt soittolistalle ihan vain TikTokin ansiosta.

Sellainen rento fiilis biiseissä on ehkä tällä hetkellä se juttu, varsinkin kun tekee samalla esimerkiksi kotiaskareita ja jammailee siinä samalla hyvällä fiiliksellä. Myös suihkussa käydessä tulee usein laitettua musiikki taustalle soimaan.

Olen pitkään r a k a s t a n u t elektronista musiikkia. Muutamilla elektroniseen musiikkiin painottuvilla festareillakin olen käynyt. Olen aiheesta tehnyt myös postauksen johon pääset tästä. Haavena olisi joku vuosi lähteä hyvällä porukalla Belgiaan Tomorrowland -festivaaleille.

Kun muutama vuosi sitten elektroninen alkoi meikäläiseen upota niin EDM oli se juttu. Piti basso tippua korkeelta ja kovaa. Nykyään olen enemmän kaikkiruokaisempi eli myös esimerkiksi raskaampi hardstyle tai rennompi techno toimii oikein hyvin.

Sitten seuraa yksi fakta minusta. En ole koskaan omistanut Spotifya.

Nuoruuden elin Limewiren parissa (tietäjät tietää), joten olen ajatellut näihin vuosiin asti etten halua maksaa musiikista joka on myös kuunneltavissa ilmaiseksi. Tätä hyvin monikin on ihmetellyt ja olen itsekin tullut siihen päätökseen, että kyllä se Spotify on aika hankkia ja tulla nykyiseen aikakauteen.

Vaihteleeko sinulla musiikkimaku esimerkiksi vuodenajan mukaan vai tuleeko kuunneltua melkolailla samanlaista musiikkia? Oma musiikkimakuni on muuttunut nuoruuden ”gangsta rapista” aina poppiin ja popista elektroniseen – ja nyt taas hieman rappia.

Scroll to top