I SAID YES

Sen piti olla ihan tavallinen yhteinen lomamatka.

Olin juuri palanut ystävieni kanssa road tripiltä ja saanut levätä muutaman päivän kotona kun tie kutsui jälleen. Olimme sovittaneet kesälomamme mieheni kanssa niin, että saisimme viettää kesää mahdollisimman paljon yhdessä ja kun lomatoiveemme viimein hyväksyttiin, päätimme varata meidän ensimmäisen matkamme Järvisydämestä.

Järvisydämestä olin nähnyt ja kuullut paljon hyvää, jonka takia valinta osottautui varsin helpoksi. Varasimme kaksi yötä maisemasviitistä, josta on näköala alueelle ja järvelle sekä hintaan sisältyi myös kylpylä ja yksi aktiviteetti. Täydellinen paketti pariskunnille!

Lisäksi matkamme ei jäänyt tähän, vaan jatkoimme matkaamme tästä vielä Kuopioon ja Jyväskylään eli matkamme kesti kaiken kaikkiaan 6 päivää. Tässä postauksessa keskityn vain Järvisydämen tapahtumiin, mihin tämä postaus pohjautuu.

Saimme majoituksemme hyvästä paikkaa, suurista ikkunoista näkyi hyvin järvelle ja alueelle. Hetki siinä meni ihastellessa sviittiä ja kierrellessä koko paikkaa läpi. Päätimme jättää kylpylän ja aktiviteetit seuraavalle päivälle, jolloin tämä ensimmäinen päivämme oli vain rentoutumista ja yhdessäoloa.

Ihastelun ja kiertelyn lomassa kävimme syömässä ja tilasimme päivän päätteeksi extemporena majoitukseemme kuohuviiniä – lomallahan me olimme.

Illasta satoi muutamaan otteeseen, joten vetäydyimme sisätiloihin katselemaan sadetta kattoikkunoista. Siinä kippistellessä ja sängyllä sadetta kuunnellessa mies kosi minua. Ja minä vastasin empimättä kyllä.

Muistan vieläkin miten väreet menivät kehoni läpi ja kuinka yllätetyksi tulin. Tälle ei olisi ollut parempaa aikaa tai paikkaa ja olen kiitollinen miehelleni tästä, että teki hetkestä unohtumattoman. Hän oli vielä valinnut maailman upeimman sormuksen, josta tulee tasaisin väliajoin kehuja.

Laitoin heti illalla viestin läheisilleni ja seuraavana päivänä julkaisimme kihlauksen. Kihlauduimme 16.7.2022.

Mitä tulee loppuaikaan Järvisydämessä: toisena matkapäivänämme olimme varanneet kylpylän sekä aktiviteetin. Aktiviteettit koostuivat joko retkistä, hyvinvointitunneista, melonnasta tai pyöräilystä. Valitsimme melonnan, koska halusimme päästä järvelle ja kokemaan aluetta kauempaa.

En itse ole melonut aiemmin ja yllätyin kuinka raskasta ja yhteensovittamista aktiviteetti olikaan. Meloimme lähes avojärvelle, jossa aallot ja tuuli vaikeuttivat menoa huomattavasti. Poukamissa oli tyyntä ja kauniita maisemia. Karkeasti laskettuna teimme useamman kilometrin matkan järvellä. Kun pääsimme aktiviteetin jälkeen takaisin rantaan, söimme huoneessamme ja lähdimme rentoutumaan kylpylään.

Kylpylä itsessään oli erittäin romanttinen. Altaita ei ollut kuin muutama, nekin hyvin pieniä, joten paikka oli nimenomaan tehty rentoutumista ja pariskuntia ajatellen. Saunoja oli useampi, jossa kaikissa kävimme.

Ainoa miinus koko Järvisydämen matkasta oli heidän hyvin rajallinen ravintolamaailma. Miljööseen mukautuen menuna oli hyvin paljon kala- ja kasvisruokia, joista emme niin paljoa välitä. Lähimmät kaupat ja ravintolat ovat melko kaukana alueesta, eli tätä paikkaa harkitsevat on tämä hyvä ottaa huomioon.

Tätä kirjoittaessa olemmekin olleet kihloissa tosiaan lähes 9 kuukautta ja olemme jo aloittanet hääsuunnittelun. Onneksi tuli erään keskustelun lomassa häät puheeksi, koska itsehän olisin vasta aloittanut suunnittelun paljon myöhemmin, mutta mehän olimme vähän jopa myöhässä – mitä tulee juhlapaikan suhteen. Onneksi tämä asia on jo kunnossa ja muutamat muutkin asiat ovat jo saaneet vahvistuksen. Tarkempaa ajankohtaa häille en vielä paljasta, kaikki hyvä aikanaan.

Hääsuunnittelusta ja valmistelusta on varmasti tulossa tänne ja muihin sosiaalisiin kanaviini postauksia, joten seuraathan minua myös instagramissa ja facebookissa @lottamariasi.

ROAD TRIP 2022

Olemme ystäväni kanssa ottaneet tietynlaiseksi tavaksi lähteä kesäisin kiertelemään Suomea, toisin sanoen road tripille. Koronaepidemia sai aikaan ajatuksen kotimaan matkailusta, toisena syynä lentopelkoni. Viime reissusta ehtikin kulua muutama vuosi ja tänä vuonna löysimme itsemme takaisin tien päältä. Vuoden 2020 road trip -postaukseen pääset TÄSTÄ.

Viime kerralla matkustimme melko maltillisilla etäisyyksillä – vietimme tällöin Tampereella muutaman yön, josta matka jatkui Poriin ja Raumalle ja sieltä Hangon kautta kotiin. Tällä kertaa kilometrejä tuli reippaasti enemmän.

Vaasa

Päädyimme matkaamaan ensin kaukaisimmalle kohteelle Vaasaan ja sieltä sitten takaisin kohti etelää. En koskaan aiemmin ollut käynyt Vaasassa ja yllätyin positiivisesti kuinka kaunis ja mukavanoloinen kaupunki onkaan. Sää suosi meitä ja kävimme meren rannassa syömässä ja muuten kiertelemässä kaupunkia. Päätimme myös toisena päivänä kurvata Tuuriin, koska olimmehan me melko lähellä, joten käytimme tilaisuuden hyväksemme.

Tuuri

Kartasta kun nopeasti katsoo niin Tuuri näyttäisi oleva melko lyhyehkön ajomatkan päässä Vaasasta. Todellisuudessa matkaahan kertyi edestakaisin lähemmäs 300km. Jotenkin vaikutti jännältä ajaa kapeita ja metsäisiä pikkuteitä paikkaan, joka on keskellä ”ei mitään”.

Anyway, Tuuri itsessään oli melko pettymys, odotin jotain suuremmoista, mutta pääkaupunkiseutulaisena paikka vaikutti lähinnä isolta hypermarketilta kuten Prisma tai Citymarket. Kävimme syömässä pihvit ja jatkoimme kierrosta eri kauppoja kierrellen. Vietimme aikaa täällä muutaman tunnin ja sinä aikana koimme että olimme nähneet jo kaiken. No kokemusta rikkaampana!

Rauma

Matka jatkui tästä Raumalle, jossa kävimmekin muutama vuosi sitten. Löysimme itsemme samoista Vanhan Rauman kujilta ja oli kiva muistella viime kertaa. Vanhassa Raumassa ja Porvoossa on kyllä sellainen ihana vanhanajan tunnelma ja miljöö, jota ei monesta suomen kolkasta löydy enää tänä päivänä. Raumalla yövyimme yhden yön.

Turku

Turkuun saapuessamme ystävämme liittyi joukkoomme ja tarkoituksena oli lähteä koko konkkaronkka Ruisrockiin. Olin jo vuosi etukäteen varannut majoituksen kylpylähotelli Caribiasta, koska kyseisenä ajankohtana on aina jokainen hotelli varattu täyteen – tai sitten maksat itsesi kipeäksi muutamasta yöstä.

Pakko näin jälkikäteen myöntää, ettemme viettäneet aikaa esim. Turun kaupunkia kierrellen, koska Ruisrock oli tämän viikonlopun pääasia. Viime road tripillä kuitenkin vietimme täällä yhden yön ja kävimme joenrannassa ihastelemassa miljöötä.

Näköjään kaikki kerrat kun olen käynyt Turussa onkin olleet lähinnä tälläisiä pistäytymisiä.

Ruisrock

Tätä viikonloppua olin odottanut koko kesän. Ihan ensimmäinen kerta legendaarisessa Ruisrockissa! Odotin ennen kaikkea uusia kokemuksia ja lauantain pääesiintyjää Martin Garrixia, jota en aikaisemmilla festarikeikoilla ollut nähnyt.

Meillä oli liput perjantaille ja lauantaille, eli ensimmäisenä päivänä meidän piti ottaa hieman iisisti… mutta mitenkäs kävikään: ensimmäisenä päivänä me nautittiin ihan täysillä ja toiselle päivälle se hieman kostautui (tässä sen parhaiten näkee kun ikää alkaa tulemaan, ne krapulat vain pahenee).

Perjantain osalta nautimme tosiaan jokaisesta hetkestä ja fiilis oli jokaisella kävijällä varmasti katossa. Seurasimme oikeastaan päälavan esiintyjiä anniskelualueella, jossa meillä oli hyvä näkyvyys lavalle. JVG on aina yksi suosikeistani eikä Gettomasa koskaan petä.

Siirryimme auringon jo laskettua lavan edustalle odottamaan pääesiintyjä Major Lazeria ja keikka oli ihan yks parhain kokemistani!

Sanoman mukaan Ruisrockissa paistaa aina aurinko – tänä vuonna se ei pitänyt paikkaansa. Lauantai iltapäivänä satoi aivan älyttömästi vettä. Onneksi olimme vielä hotellilla kun pahin sadekuuro alkoi ja oli paras päätös jäädä odottamaan hotellille sateen loppumista. Harmittelimme kyllä kun jäi muutaman esiintyjän näkeminen tämän takia, mutta kun pääsimme takaisin festivaalialueelle niin paikka oli täynnä kuraa ja vettä, eli ei keikoista olisi pystynyt rankkasateessa nauttimaankaan.

Lauantaina aurinko ei enää lämmittänyt samalla tavalla kuin perjantaina, joten hieman viluisissa tunnelmissa odottelimme Garrixia. Kävimme odottelun lomassa rannalla katsomassa Sannin keikkaa ja löysimme itsemme lopulta tutulta anniskelualueen pöydästä läheltä päälavaa.

Vihdoin kun Garrix aloitti settinsä niin fiilistelimme hetken, mutta lopulta oli väsymyksen ja kylmyyden takia annettava periksi ennen keikan loppumista. Tiesimme että matka festarialueelta pois ja ylipäätään taksin saaminen veisi aikaa, eli olimme kaukaa viisaita ettemme jääneet pahimpaan tungokseen.

Kaiken kaikkiaan Ruisrock oli kokemus ja hyvällä säällä varsin ihana paikka. Miinuksena toki sijainti – kävelyä tapahtumapaikalle on n. 2km lähimmästä paikasta johon pääsee julkisilla tai muilla kulkuneuvoilla. Tänne varmasti voisin tulla uudelleenkin, mikäli artistikattaus on mieleeni.

Kokonaisuudessaan matkamme oli varsin onnistunut ja olen nyt monia kokemuksia rikkaampi! Se on jotenkin uskomatonta asua maassa, jossa jokaisessa kolkassa ei ole ennen käynytkään – tämän takia tykkään lähteä tien päälle saaden uusia kokemuksia.

Voi olla että tänäkin vuonna tie kutsuu!

Scroll to top