Niin taas luonto näyttää parastaan tuoden jälleen väriloistonsa esiin. Syksy on ihana vuodenaika siitäkin syystä, ettei ulkona ei ole liian kylmä tai kuuma ja saa kaivaa neuleet vaatekaapin perältä esiin. Vaikka valoisuus onkin koko ajan lyhenemässä, niin aurinkoisina päivinä tekee mieli pakostakin lähteä ulos nauttimaan ulkoilmasta. Selvennykseksi, teen tällä hetkellä edelleen töitä kotoa käsin, mutta tähänkin on tulossa muutos, josta ehkä kerron täällä myöhemmin.
Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja kuvanmuokkauksesta. Olen myös tästä syystä suorittanut aikoinaan ulkoasuntoteuttajan koulutusohjelman, vaikken päivääkään ole kyseisiä töitä tehnyt. Toki kyseinen tutkinto ei pidä sisällään paljoa valokuvaamista ja monet asiat ovat unohtuneet, mutta siitä on jäänyt jonkinlaista silmää omalle sisällöntuotannolle. Nykypäiväiset ohjelmat, valmiit filtterit ja presetit ovat kuitenkin tuoneet valokuvaamisen ihan uudelle tasolle ja kuka tahansa voi olla oman elämänsä superkuvaaja.
Saimme idean kuvauspäivästä ystäväni kanssa kun keskustelu kääntyi Instagramiin. Me molemmat kaipasimme jotain uutta ja erilaista sisältöä. Pian katselimme säätiedotusta ja omia kalentereita, jolloin päädyimme pitämään kuvauspäivän sunnuntaina Helsingissä.

Mukaani otin kassillisen vaihtovaatteita, kenkiä ja meikkejä jotta saisimme eri asukokonaisuuksia omakuvia varten. Ystäväni asuu Helsingissä ja päädyimme kiertelemään pitkin Kalliota ja Hakaniemeä ottaen kuvia niin toisistamme kuin itse miljööstä. Ystäväni kertoi myös taloyhtiönsä ”kattoterassista” jonne kipusimme ihastelemaan Helsinkiä yläilmoista. Ja toki ottamaan niitä valokuvia.
Meillä oli vaikka kuinka paljon ideoita mitä halusimme toteuttaa, mutta sanottakoon näin, että aika ja jaksaminen loppui kesken. Ilta alkoi jo hämärtää ja olimme olleet liikkeellä melko aikaisin, niin jätimme osan ideoista toiseen kertaan. Kotimatkalla istuessani bussissa huomasin myös, että melko paljon tulikin käveltyä kun jaloissa tuntui.




Myönnettäköön, olen paljon parempi selfieiden ottamisessa kuin kameran toisella puolella. Muistan vielä niin kirkkaasti kun olin yläasteella ja kamerana oli huiman 10 megapixelin paristoilla toimiva kapistus. Toivoimme siskoni kanssa joululahjaksi järjestelmäkameraa ja tämän saatuamme olimme ihan häkeltyneitä kuinka hyviä kameroita onkaan olemassa. Lopulta kuitenkin totesimme, että niin kookas ja iso kamera ei sopinut yhtään selfieiden ottamiseen, niin tämä kamera tälläkin hetkellä lojuu jossain porukoiden kaapissa. Varmaan tämäkin pitäisi jossain kohtaa laittaa myyntiin. Kiitokset silti äidille ja isälle taannoisesta joululahjasta!
Kuvauspäivän jälkeen kuitenkin muutamat kuvat olivat sellaisia jotka omat kriteerit täytti tänne blogin puolelle. Tälläinen päivä oli kuitenkin kiva järjestää ja muutenkin viettää päivä hyvässä seurassa. Näin etätöitä pian puoli vuotta tehneenä seura ei ole koskaan pahitteeksi, ottaen toki huomioon nykyiset rajoitteet ja suositukset.

Toivon kovasti, että aurinkoiset säät jatkuvat ja pysytään terveinä!
18.10.2020
Kaunis blogi!💙
❥ https://jasukuvaa.blogspot.com/
20.10.2020
Kiitos paljon! 🙂
19.10.2020
Kaunis blogi ja blogin pitäjä❤️
20.10.2020
<3