KESÄLOMAVIIKKO KANSSANI

Kerroin edellisessä Juhannus 2020 -postauksessa pyytäneeni extemporena viikon töistä vapaaksi. Olen tästä postauksesta jotenkin tosi innoissani, koska kyseinen kesälomaviikko oli aivan täydellinen, niin säineen kuin seuran kannalta.

Loma tuntui oikealta ratkaisulta oikeaan aikaan, koska olen tehnyt viimeiset pari kuukautta etänä töitä ja seinät on ollut monesti kaatumassa niskaan. Tilannetta ei helpottanut yhtään juhannuksen tienoille saapuneet hellesäät, jotka vei motivaation työstä ja sai kunnon lomafiiliksen aikaan. Sitten otin ja repäisin.

22.-28.7.

Maanantai meni aikalailla vielä kotosalla, mutta tiistaiksi olin varannut kynsihuollon. Käyn neljän viikon välein huollossa ja valitsemani värit menevät aikalailla vuodenaikojen mukaan. Tällä kertaa värivalinta oli neon-oranssi. Huollosta suuntasin suoraan ystäväni kanssa shoppailemaan uusia kesävaatteita.

Nyt sinkkuna ollessa olen halunnut tosi paljon mennä ja tulla. Minun on vaikea olla aloillani ja kaipaan ihmisiä ympärilleni. Huomaan, että tavallaan toteutan sitä mitä en pariin vuoteen pystynyt, koska ripustauduin liikaa toiseen ihmiseen ja hänen valintoihinsa. Kuitenkin hyvin moni ikäiseni ja läheiseni on eri elämäntilanteessa kuin minä. Asia turhauttaa, vaikka ymmärränkin ettei aina välttämättä löydy aikaa tai ei yksinkertaisesti pysty näkemään. Päätin keskiviikkona vetää lenkkivaatteet päälle, ottaa vesipullon kouraan ja lähteä viettämään omaa aikaa lähimaastoon.

Mitä omaan aikaan tulee, päätin myös hemmotella itseäni pitkästä aikaa ja suuntasin tostaina kampaajalle. Olen käynyt samalla luottokampaajalla nuoresta asti ja vaikka toimipaikka onkin muuttanut pari kertaa, niin minä seuraan visusti mukana. Tämä oli ensimmäinen käynti Helsingin uudessa putiikissa ja paikkana aivan ihana. Hiukset sai tarvitsemansa freesauksen ja kerroin suunnitelmistani lähteä penkistä suorin tein terassille, joten minulle loihdittiin lettikampaus lopuksi.

Päädyimme ystäväni kanssa Lasipalatsin aukion terassille ja koko kaupunki oli täynnä väkeä ja rentoa mieltä. Iltani tästä jatkui toisen kaverini kanssa Allas Sea Poolille, jossa olen pitkään halunnut käydä. Tykästyin paikkaan ja ehdottomasti haluaisin pulahtaa joku kerta altaaseenkin.

Oli ihana päästä näkemään ystäviä pitkästä aikaan ja avaamaan vähän sydäntä. Sitä varten ystävät on. En muista milloin viimeksi olen oikeasti nauttinut olostani niin paljon kuin torstaina. Kesä + terassi + ystävät = nautin.

Perjantaiksi olin sopinut treffit ystäväpariskuntani kanssa Kuusijärvelle. Vesi oli yllättävän lämmintä ja uimisen jälkeen oli ihanan rentoutunut olo kun ei enää ollut niin hiostavan kuuma. Lämpömittari näytti illalla vielä +28 astetta.

Lauantaina halusin lähteä viettämään viimeistä varsinaista hellepäivää terassille. Olen pitkään halunnut käydä asuinpaikkani eri terasseja läpi illan aikana, eli tehdä niin sanotun touring -kierroksen. Ystäväni lähti toteuttamaan tätä kanssani ja vaikka ihmisiä olikin paljon liikkeellä niin jokaisesta löysimme istumapaikat. Hauskaa oli ja iltamme jatkui puolille öin.

Menoa ja meininkiä mahtui ensimmäiselle lomaviikolle, seuraavat lomaviikot odottavat minua elokuussa. Haluaisin jatkaa kesää juuri näin, ystävien ja hyvien hetkien parissa. Ihanaa kesää just sulle!

JUHANNUS 2020

Se alkaisi näyttämään siltä, että kesäkuu on pian taputeltu. Viimeisin postaukseni on kesäkuun alusta, jolloin totesin kesän alkaneen vauhdilla ja nyt tuntuu, että meno sen kuin kiihtyy. Alkukesä on kyllä ollut säiden puolesta upea, viime viikolla päästiin ihan hellelukemiin monena päivänä putkeen. Tästä innostuneena pyysinkin pomolta extemporena viime viikon vapaaksi ja toive menikin läpi melko kevyesti, en valita! Tässä myöskin syy miksi tämän postauksen aikataulu venyi. Viime viikolla tosiaan olin täysin lomamoodissa nauttien kesästä, kavereista ja omasta ajasta. Seuraavat lomaviikot odottelevat vasta elokuun alussa.

Juhannuksen vietin tuttuun tapaan kaupungissa. Perheelläni tai sukulaisillani ei ole koskaan ollut mökkiä jonne paeta, jonka johdosta olen tottunut olemaan kesän ja varsinkin juhannuksen täällä ihmisten keskellä. Koronan takia ihmisiä oli täällä kaupungissakin paljon, eli ihan autiota pääkaupunkiseudulla ei tänä vuonna ollut. Juhannus onkin ainoa ajankohta itselleni milloin mökkeily olisi paikallaan, koska se on niin suomalaiseen kesään juurtunut, mutta en valita olostani täälläkään. Mökille haluaisin nimenomaan lähteä rentoutumaan, mutta se taas ei monelle ole se kohokohta, vaan alkoholi.

Tostaina töiden jälkeen suuntasin ystävälleni ja ilta meni grillaten, nauttien säästä ja juomista heidän terassillaan. Tarjoilu pelasi ja oli oikein hauskaa, niin hauskaa että albumissa on vain pari kuvaa koko illalta. Silloin tietää että ilta on onnistunut, kun puhelin unohtuu. Kotona olin puolen yön jälkeen eikä illasta puuttunut mitään.

Lauantaina matka jatkui porukoille jossa vietin yhden yön. Mitään megabiletystä tosiaan juhannus ei tullut tuodessaan ja minusta se oli älyttömän kiva olla rennosti ja nauttia olostaan ja läheisten seurasta. Porukoilla katselimme elokuvia ja tuttuun tapaan söimme hyvin. Rokin kanssa ulkoiltiin monta tuntia takapihalla ja huomaa kuinka kissa tykkäsi olla ulkona ihmetellen kesän ääniä ja elämää.

Oma juhannukseni varmasti eroaa monen teistä, joten haluaisinkin kuulla miten teidän juhannus sujui tänä vuonna? Kirjoita kommentti täällä tai vaikkapa Facebook -sivuillani! 🙂

Scroll to top