Voisi sanoa että kesä oli siinä. Tämän hetkinen sääkin kuvastaa hyvin maanantain fiilistä, on synkkää ja vettä tihuttaa. Kaikesta huolimatta tämän vuoden kesä oli omalta osaltani varsin onnistunut, sain kerättyä roppakaupalla muistoja, kiertää suomea sekä nauttia hyvästä seurasta ja säistä. Ensimmäistä kertaa pidin myös pidemmän loman, jonka vuoksi piti ihan järjestää täksi ajaksi mieluisaa tekemistä. Mikäs sen parempi kun lähteä roadtripille!
Suunnittelimme ystäväni kanssa muutaman päivän missä kaupungeissa olisi kiva käydä ja selvitimme myös hotellitarjontaa. Viikonlopuiksi hotellien hinnat olivat melko törkeitä, jonka vuoksi päätimme lähteä sunnuntaina (huomattavasti edullisempi kuin esim perjantai) ja viettää arkipäivät niin sanotusti tienpäällä.
Tampere
Ensimmäiseksi kohteeksi päätyi Tamperella sijaitseva hotelli Ville, jossa yövyimme sunnuntaista tiistaihin. Kun olimme asettuneet hotellille ja pidetty keskenämme etkot, päätimme lähteä hotelli Tornin kattoterassille. Ravintola terasseineen oli aivan mieletön ja saimme seurata upeaa auringonlaskua. Viivyttyämme muutaman tunnin, lähdimme seuraavaksi katsomaan Tampereen yöelämää – todetaksemme pian ettei sellaista ollut.

Pori
Tampereelta suuntasimme Poriin pariksi päiväksi ja poikkesimme samalla automatkalla Yyterissä uimassa ja ottamassa aurinkoa.
Saavuttuamme hotellille vastaamme tuli ensimmäinen vastoinkäyminen. Kyseisessä hotellihuoneessa ei ollutkaan jääkaappia mikä tuli meille täysin yllätyksenä. Tämä vaikeutti esimerkiksi ruokien ja juomien valinnoissa. Muuten pidin hotellista, koska se oli ihan Porin keskustassa ja huoneessa oli reissun parhaimmat sängyt.
Tiistaina pidimme kaksin kaupungin yöelämää yllä. Kauniina ja lämpimänä kesäiltana päätimme pitää etkomme ulkosalla tutustuen kaupunkiin ja sen miljööseen. Seuraava päivä meni pienesta sateesta ja olotilasta johtuen katsoen sängyillä televisiota.


Rauma
Ideanamme oli suunnata rannikkoa pitkin takaisin etelään ja päätimme pysähtyä Raumalla tunnelmoimassa vanhaa kaupunkia. Kaupunkilaisena se on vain erilaista nähdä pienessä puutalossa esimerkiksi Pentikin myymälä, kun täälläpäin nämä sijaitsevat pitkälti kauppakeskuksissa. Se on juuri vanhan kaupungin juju, josta fiilasin. Meillä ei kuitenkaan ollut ostohousuja jalassa, joten pysähdyksemme jäi melko lyhyeksi.

Turku
Turussa yövyimme Hesehotellissa. Kyllä luit oikein. Only in Turku. Hesburgerin yläkerrassa heidän omistama hotelli. Tätä hotellia varatessamme olimme huvittuneita, mutta ehdotttomasti halusimme kokeilla tämän mahdollisuuden ja hyvä niin! Tajusimme heti huoneeseen saapuessamme, että tänne olisi pitänyt varata useampi yö, koska huone oli ehdottomasti kaikista uusin, modernein ja upein. Elettiin jo torstaita ja minulle olisi käynyt lisäyö, mutta reissuväsymystäkin oli ilmassa. Turussa vietimme siis yhden yön.
Kävimme tsekkaamassa jokirannan joka oli torstaiksi yllättävän täynnä ihmisiä, syömässä ja yhtäkkiä huomasimme olevamme aitiopaikoilla Gasellien keikalla. Olimme kävelemässä ruokailtuamme drinkeille jokilaivoille kunnes huomasimme istuttuamme että kadun toisella puolella tosiaan alkaa keikka. Ei ollut valittamista. Molemmilla alkoi tanssijalka hieman vipattaa, mutta tiesimme lähtevämme aamusta takaisin tienpäälle, joten ajatus krapulassa autoilusta ei oikein napannut.


Hanko
Reissun viimeisenä päivänä eli perjantaina lähdimme kohti kotia Hangon kautta. Tämä kaupunki on joka kesän ihan ehdoton paikka käydä, koska miljöö ja tunnelma ovat aivan omaa luokkaansa. Ystäväni tiesi erään hyvän ravintolan meren rannalta (neljän tuulen tupa) jonne päädyimmekin automatkan jälkeen suoraan syömään.


Salaattien ja kakun (huomaa balanssi) jälkeen suuntasimme Casinolle ja sen kallioille ihastelemaan kaupunkia. Säät suosi jokaisena reissumme päivänä ja etenkin Hangossa nautittiin ulkona olemisesta niin paljon, että lähdettin etsimään myös hetken mielijohteesta hiidenkirnua, jonka myös löysimme! 😀
Siinä oli meidän reissu pähkinänkuoressa, eli kuudessa päivässä kiersimme Tampere – Yyteri – Pori – Rauma – Turku – Hanko ja lukuisat pikkukylät.
- – Kaiken kaikkiaan hotellit maksoivat n. 170 euroa
- – Bensoihin meni reilu 50 euroa.
- – Loput on kiinni mitä sitten aktiviteettejä tai ruokailuja järjestää, itse arvioisin koko matkaan menneen n. 400 euroa.
Koko reissu löytyy myös kuvina ja videoina Instagram -tilini storyosiosta ”roadtrip” – käyppä tsekkaamassa!
10.9.2020
Ihana postaus, niin hienoja maisemia olette Suomesta löytäneet! Tosi edullisesti olette saaneet hotellit, fiksua mennä arkena, jos siihen on mahdollisuus.
10.10.2020
Hei kiitos! Mielestämme myös onnistuimme löytämään edulliset ja hyvät hotellit näistä kivoista kaupungeista! Ollaan suunniteltu jo alustavasti ensi kesälle samankaltaista reissua, mutta nyt reitti kulkisi idän puolta.